keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Näyttötyönä malliverhot, osa 1


Suoritin näyttötyönä Eurokankaassa kahden malliverhon ompelun.


Tässä kanttiverhon kankaat ja työohje:
(kangas: Sito; 87% polyesteri, 13% viskoosi)


Ja sitten vaan töihin!
Ensimmäiseksi leikataan kankaista hulpiot pois, ettei verhon reunat kierrä eikä kiristä.


Sitten valmistetaan kantti. Työohjeessa oli määritelty kantin leveydeksi 8cm. Koska kantti tehdään kaksinkertaisesta kankaasta, kangasta tarvitaan 16cm, plus vielä molempiin reunoihin 1,5cm saumanvaraa, joten kanttikankaasta leikataan 19cm suiru. Tai siipale. Tai suikale. Onko mikään näistä oikea sana? :)


Seuraavaksi taitoin kanttikankaan kaksinkerroin oikeat puolet ulospäin, neulasin ne kiinni toisiinsa ja ompelin pelkän kantin.





Sitten kantti kiinnitetään nuppineuloilla varsinaiseen verhoon ja ommellaan yhteen. Ja tarkkana sitten kankaan yläreunan kanssa, tässä työssä ohjeena oli laittaa kantti vasempaan reunaan!


Kangas oli varsin rispaantuvaa, joten saumanvarat huoliteltiin saumurilla yhteen. 


Sitten silitettiin sauma auki oikealta puolelta.
Tässä kuvassa näkyy hyvin värin vaikutus kankaaseen. Kankaat ovat nimittäin samaa kangasta, mutta valkoinen näyttää vaakaraitaiselta ja fuksian värinen ruutukuvioiselta.


Sitten päästään itse verhon ompeluun, eli ensin sivut. Tässä verhossa vasen sivu on jo kantattu, joten enää tarvitsee päärmätä oikea sivu. 2cm+2cm saumanvarat, ja taite pohjaan saakka, ettei näy valoa vasten mitään rakoja siellä!
Tämän kankaan kiinnitin muutamalla nuppineulalla, että tulee siisti, sillä kangas on aika liukas ja päälimmäinen kangas lähtee helposti työntymään eteen.


Sitten sivupäärmeen silitys ja nuppineulojen poisto.


Yläreunan suoristus suorakulmaviivainta käyttäen:
ensin kankaan sivut vastakkain ja puristimilla pöytään kiinni, sitten yläreunan tasoitus viivaimella.


Tähän verhoon laitettiin Bocelli-kynälaskosnauhaa. Verhoon olisi voinut tehdä myös kapean käänteen ylös, koska kangas ei ole läpikuultavaa, mutta mielestäni siitä tulee siistimpi näin kun käänne on rypytysnauhan levyinen. Kiinitin tämänkin nuppineuloilla, koska tarkoituksenani oli tehdä mahdollisimman siisti eikä mahdollisimman nopea verho.



Rypytysnauha on ommeltu ylä- ja alareunasta kiinni.



Vielä alakäänne ja verho on silitystä vaille valmis.

Alas tuli 8cm + 8cm käänne, koska tein ylös leveän taitteen. Myös kankaan suoristukset veivät hieman pituutta, sillä kangasta oli alunperin 250cm ja valmiin verhon mitta oli 225cm.
Muistin tehdä myös painotaskut, vaikkei siitä kuvaa olekaan.



Tässä seinä johon verho on tulossa.



Rypytys oikeaan leveyteen ja verhokoukkujen kiinnitys.



Ja sitten vaan ripustamaan!



Tässä valmis seinä!

Kaksi muuta verhoa oli tilattu jo aiemmin alihankintatyönä.


Siellä hän nyt sitten keikkuu kunnes tulee uudet somistusohjeet.
Suoritus hyväksytty.
:)

-Hanna-Kaisa-

2 kommenttia:

  1. Hei, hienolta näyttää, mistä löysit puristimet?

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    En itsekään tiedä mistä puristimia saisi ostettua, nämä kyseiset olivat tietysti Eurokankaan omassa ompelimossa...

    VastaaPoista