tiistai 16. syyskuuta 2014

Tattadaa! Ensimmäiset tuotteet valmiina!!

Nyt on koittanut suuri hetki ja olen saanut valmiiksi ensimmäiset tuotteeni! 
Tyynyliinoja valmistui kokonaiset kolme kappaletta, jospa nyt muistaisin miten piilovetoketju tehdään.. ;)

 Ensimmäinen on tehty paksulle mustalle puuvillalle ja tämä onnistui tosi hyvin.

 Toinen on tehty ohuemmalle mustalle puuvillalle, tässä vetoketjuun tuli pieni fiba, 
joka ei kuitenkaan vaikuta tyynyn käyttöominaisuuksiin. 
Virhe ei ollut kovin suuri, sillä opettaja joutui selittämään useamman kerran ennen kuin edes ymmärsin mitä olin tehnyt väärin.

 Sitä varten oli pakko tehdä vielä kolmaskin, 
jotta saisin vetoketjun laitettua vimosen päälle. 
Itse en kauheasti välitä tästä harmaalle puuvillakankaalle painetusta violetista kuviosta.
(Jostain syystä tämä ja kaksi muuta kuvaa kiepsahtivat pystyyn siirtäessäni kuvia, 
enkä nyt saa niitä käännettyä, mutta koittakaa kestää..)

Ja täytyyhän jokaisella itseään arvostavalla tekstiiliartesaanilla olla Pussukka tuotevalikoimissaan.


Tämä kyseinen yksilö sisältää kaksi sisätaskuakin, jee!


Ja vielä piti kokeilla keittiöpyyhkeenkin tekemistä. 
Kanttinauhaa ei kotoa löytynyt, joten taittelin kankaanpalan nelinkerroin 
ja huolittelin sen reunat saumurilla. 
Näin syntyi kulmalenkki, joka oikeastaan näyttää aika hauskalta.


Huomenna on tämän jakson viimeiset ompelutunnit 
ja siellä viimeistelen tämän pioni-kassin. 
Maanantaina kokeilimme tekstiilitulostinta ja printtasin sillä pionikuviotani puolipellavalle.
Hieno siitä tuli, vaikka värit näyttävätkin vähän eriltä kuin tietokoneen näytöllä.



-Hanna-Kaisa-

maanantai 15. syyskuuta 2014

Habitare 2014


Kävimme koulun kanssa Habitare 2014
 Huonekalu-, sisustus-, ja designmessuilla perjantaina 12.9.


Marimekko


Habitare MayDay-suunnittelukilpailu; Keinu

Trash Design




Lundian messuosasto erottui joukosta






Loviisan Aitta

ValoLight-osastolta

Antiikkiosastolla entisöintiosasto

Retrosiskon värikäs koju antiikkiosastolla sai hymyn huulille

Marimekon Unikkko-kuosin ihana retroväri

Lisää Trash Designia

Ullakko

Rantakoski Designs, kasvokuvat etsattu froteepyyhkeisiin

Nunnauunin messuosasto, ihanat värit ja aivan mahtavat lintuprintit!


 Kangastus

 Eurokangas

Polkka Jam

Kankaan värjäystä ja tilakuvia

Viime viikolla kokeilimme kankaan värjäystä reaktiiviväreillä.


Valitsimme yhdessä Matildan kanssa vihreän värin ja kuvassa näkyvän sävyn numero 4.
Sävyyn tarvittiin keltaista ja sinistä väriainetta, kumpaakin huimat 0,125g.
Siinä vaadittiin vakaata mittauskättä, huippuimurikin piti ottaa pois päältä ettei se vääristänyt vaa'an lukemaa.



Kun väriaine oli sekoitettu nesteeseen, lisättiin kangas ja nostettiin lämpötilaa hiljalleen.
Viiden minuutin kuluttua lisättiin 30g glaubersuolaa ja kymmenen minuutin päästä 10g soodaa. 
Sitten seoksen annettiin lämmetä ja liota reilun tunnin verran.


Sitten kangas huuhdeltiin ja kiehautettiin vielä pesuaine vedessä, 
jotta ylimääräiset väriaineet ja apuaineet saataisiin pois. Ja sittten olikin valmista. 
Melko simppeliä, mutta isompien kangaserien värjäämiseen tarvitaan kyllä aika isot kattilat!



Kokeilimme myös tilakuvien ja sisustuskuvien tekoa PhotoShopilla.
Etsimme internetistä sisustuskuvia, joihin printtimme voisi sopia 
ja sitten liitimme omaa kuviotamme valmiisiin tuotteisiin kuvissa.


Tässä valmiin kuvan keittiöpyyhe korvattu omalla kuosillani.


Sängyn päälle liitetty pari tyynyä kukkakuviolla.


Uudistetut sohvatyynyt


Ja vielä hieman lisää tyynyjä.


Hauskaa oli, vaikka aika luonnottomia näistä kyllä tuli.
Ehkäpä tässäkin on vielä oppimisen varaa.. :)

-Hanna-Kaisa-

perjantai 5. syyskuuta 2014

Kotona ja koulussa


Tällä viikolla en ehtinyt joka päivä kouluun asti, vaan himmailin keskiviikon ja torstain kotona pitämässä lasten kanssa sairastupaa. Niin kipeitä ei sentään oltu, etteikö olisi jaksettu piirtää. Tässä kuvassa Lotta 5v taluttaa mummun koiraa... Näitähän tulee vaikka millä mitalla, ja kaikissa kuvissa yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja, huomaa tässäkin kuu- ja tähti-pinnit sekä pöllö-pampulat. :)


Koulussa kokeilin painaa kuviotani erilaisille materiaaleille, kuten sileälle puuvillalle ja karkealle pellavalle.


Yksi kerros painoväriä oli aivan liian vähän, ja kuvio häviää lähes kokonaan pellavan rouheaan pintaan.


Tässä useampi kerros väriä, mutta silti kuviosta tulee suttuinen ja epäselvä pellavan pinnalla.


Valkoisessa puuvillakankaassa kuvio tulee hienosti esiin, näyttää ihan siltä kuin liidulla olisi piirretty suoraan kankaalle. (Kuva ei valitettavasti tee oikeutta painojäljelle.)


Mutta valkoisesta sileästä puuvillakankaastakaan kuvio ei erotu jollei laita tarpeeksi väriä. :)


Jatkuvan pinnan painaminen ei muuten ole niin helppoa kuin äkkiseltään voisi luulla, täytyy vielä hieman harjoitella kuvion kohdistamista. Saa tästä kuitenkin esimakua siitä, miltä kuvio näyttää toistettuna esimerkiksi pöytäliinassa tai miksei vaikka verhonakin. Jatkuvan pinnan valmistaminen olisi varmasti helpompaa jos kuvio olisi suora, eikä vasemmalle kallellaan ja jos raportin välissä olisi aina niin suuri rako, että kuvion voisi painaa heti vieri viereen. Nyt kun raportti on vino, pitää painaa aina joka toinen kuvio, ettei seula sotke märkää painoväriä. Mutta virheistä oppii, eikä kaiken aina niin helppoakaan tarvitse olla! :)


Koululla on aika rouhean värisiä puuvillakankaita, joten kokeilin hieman PhotoShopilla millaisia väriyhdistelmiä voisi käyttää.

Tummansinisellä pohjalla harmaata painoväriä.
Harmaalla kankaalla myös harmaata väriä.
Tummansinisellä pinkkiä ja
keltaisella oransssia.
Valkoisella pohjalla toimii mikä vain, tässä murrettu sininen

ja murrettu vihreä.




























Näin tällä kertaa. Tämän viikon ompelutunnit jäi väliin, joten tuotteen valmistaminen jää ensi viikkoon. Jospa ehtisin maanantaina painaa lisää kangasta, jotta pääsisin ihan oikeasti ompelemaan omia tuotteitani ensi keskiviikkona.

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!

-Hanna-Kaisa-

P.S. Saa kommentoida!!!!! :)